Suomi vetämässä Ruotsia mukanaan Natoon – puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Ronkainen: ”Uskon, että molemmat maat tulevat hakemaan jäsenyyttä”

Perussuomalaisten kansanedustaja, puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Jari Ronkainen painottaa, että turvallisuus on priorisoitava nyt kärkiasiaksi eduskunnassa ja että päätöksiä on kyettävä tekemään ripeästi.

 

Eduskunnassa käytiin keskiviikkona lähetekeskustelu hallituksen tuoreesta turvallisuusselonteosta, joka tarjoaa kansanedustajille pohjaa päätöksien tekemiseen Suomen tulevista turvallisuuspolitiikan ratkaisuista sekä mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Selontekoa käsitellään seuraavaksi eduskunnan valiokunnissa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä linjasi jo aiemmin kantansa, jonka mukaan eduskuntaryhmä kannattaa Nato-jäsenyyden edistämistä.

Kansanedustaja Jari Ronkainen toteaa, että selvä enemmistö perussuomalaisten eduskuntaryhmästä kannattaa jäsenyyden edistämistä, eikä perussuomalaisilla ole syytä rakentaa Natosta ryhmäpäätöstä.

– Olemme käyneet keskusteluja asiasta, ja sen perusteella selvä enemmistö kannattaa Nato-jäsenyyden hakemista. He, jotka vielä miettivät, katsovat selonteon läpi ja mahdollisesti sitten muodostavat kantansa, Ronkainen sanoi eilen Ylen A-Talkissa.

Kaikki kansanedustajat mukaan

Eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Ronkainen toteaa, että selonteko antaa eduskunnalle hyvän pohjan päätöksien tekemiselle, vaikka selonteon sisältö ei tarjonnutkaan enää suuria yllätyksiä.

Ronkaisen mukaan päätöksenteossa ei ole syytä viivytellä tarpeettomasti.

– Varmasti on tarpeen käydä syvällinen keskustelu valiokunnissa, sen ajan mukaan mitä tarvitaan. Nyt on tärkeää saada mukaan myös ne kansanedustajat, jotka eivät ole ulkoasiainvaliokunnassa ja puolustusvaliokunnassa. Edetään asiassa kuitenkin ripeästi ja priorisoidaan turvallisuus kärkiasiaksi.

Ruotsi peesaa Suomen perässä

Suomen turvallisuuspoliittisia ratkaisuja seurataan tänä keväänä erityisen tarkasti myös Ruotsissa, jossa liittoutumisen suosio kasvattaa kannatustaan. Tuoreiden kyselyiden mukaan myös ruotsalaisista selkeä enemmistö, lähemmäs 60 prosenttia kannattaa nyt Nato-jäsenyyttä.

Ronkainen muistuttaa että asialla on merkitystä, koska Ruotsi on Suomen tärkein kumppani puolustusasioissa.

– Olisi tärkeää, että pystyisimme kulkemaan yhtä polkua. On hyvä, että asioita myös synkronoidaan mahdollisuuksien mukaan, mutta välttämätöntä se ei ole, koska molemmat maat viime kädessä tekevät omat ratkaisunsa.

– Uskon, että molemmat maat tulevat lopulta hakemaan Nato-jäsenyyttä, mutta en lähde vielä veikkaamaan, mennäänkö yhtä polkua.

Poikkeuksellisesti tällä kertaa Ruotsi näyttäisi peesaavan Suomea.

– Näyttää siltä, että Suomi on veturina, ja voimme siten antaa vetoapua. Ruotsia emme kuitenkaan voi jäädä odottamaan vaan meidän on edettävä omaa tietämme, kun olemme siihen valmiita, Ronkainen sanoo.

 

https://www.suomenuutiset.fi/suomi-vetamassa-ruotsia-mukanaan-natoon-ronkainen-uskon-etta-molemmat-maat-tulevat-hakemaan-jasenyytta/

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa