Perussuomalaiset esittivät demokratiarahan poistamista vuodelta 2022

Tiedote

Perussuomalaiset esittivät demokratiarahan poistamista vuodelta 2022

Kanta-Hämeen aluevaltuusto kokoontui 26.4.2022 käsittelemään 2022 vuoden taloussuunnitelmaa. Suunnitelmiin oli varattu 290 tuhannen euron demokratiaraha, jota perussuomalaisten valtuustoryhmä esitti poistettavaksi. Esityksen takana on perussuomalaisten jo aiemmin tekemä linjaus, ettei ryhmä tule nostamaan ryhmäavustusta, vaikka sellaista jaettaisiin. Esitys sai niukasti kannatusta ryhmän ulkopuolelta, äänestys h ävittiin äänin 40-11. Seitsemän äänesti tyhjää.

Perussuomalaisten mielestä kaikki rahat tulee käyttää palveluiden parantamiseen ja esimerkiksi hoitohenkilökunnan palkkoihin. Demokratiaraha jaetaan poliittisille ryhmille ns. ylimääräisenä tukena kokouspalkkioiden lisäksi. Perussuomalaiset ovat sitä mieltä, ettei hyvinvointialueita ole perustettu siitä syystä, että poliitikot saavat lisää hillotolppia. Rahaa tarvitaan palveluiden tuottamiseen ja hyvinvoinnin lisäämiseen. Valitettavasti pohjaesitys meni läpi ja demokratiaraha varattiin jaettavaksi puolueille.

Perussuomalainen aluevaltuustoryhmä ei tule nostamaan omaa osuuttaan rahasta.

Kanta-Hämeen perussuomalainen aluevaltuustoryhmä

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa