Jari Ronkaiselta aloite Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi: “Miinankieltosopimus haittaa asiantuntijoidenkin mukaan puolustuskykyä”

Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Jari Ronkainen (ps.) laittoi eilen vireille toimenpidealoitteen Ottawan miinankieltosopimuksesta irtautumiseksi. Ronkainen kerää kansanedustajien allekirjoituksia, ja aloite on tarkoitus jättää torstaina klo 16. Suomi liittyi henkilömiinat kieltävään Ottawan sopimukseen vuonna 2011.

 

– Ottawan sopimukseen liityttiin aivan toisenlaisena maailmanaikana, ja turvallisuuspoliittinen tilanne on muuttunut siitä radikaalisti. Meidän tulee saada oma miinantuotanto käyntiin osana tehokkaan ja uskottavan maanpuolustuksen järjestämistä, Jari Ronkainen perustelee.

Miinoista luopumalla ammutaan omaan nilkkaan

Vihamielisyydet Ukrainaa kohtaan aloittanut Venäjä ei ole Ottawan sopimuksen osapuoli.

– Meillä on 1 300 kilometriä yhteistä maarajaa aggressiivisesti käyttäytyvän valtion kanssa. Ammumme omaan nilkkaan, jos vapaaehtoisesti luovumme korvaamattomista ja kustannustehokkaista henkilömiinoista, Jari Ronkainen toteaa.

Korvaavaa asejärjestelmää ei ole onnistuttu kehittämään

Henkilömiinat korvaavaa asejärjestelmää on kehitetty, mutta sellaista ei ole saatu käyttöön runsaasta odottelusta huolimatta.

– Leijona Instituutin Puolustusvoimille kehittämä hyppypanos on kovasti odotettu. Se kuitenkin eroaa toimiviksi todetuista henkilömiinoista siten, että se vaatii erillisen tähystäjän laukaisemaan asejärjestelmän, kun vihollinen on havaittu. Tämä sitoo ainakin yhden taistelijan tehtävään ja asettaa hänet myös vaaraan, toisin kuin henkilömiinat, Ronkainen kuvailee.

Sopiva hetki irtautua sopimuksesta on nyt

Ottawan sopimus on mahdollista irtisanoa kuudessa kuukaudessa ilmoittamalla siitä sopimuksen tallettaneille Yhdistyneille kansakunnille. Miinakielto kuitenkin jatkuu irtisanomisaikana syntyneen sodan loppuun saakka, mikäli sota alkaa irtisanomisaikana.

– Sopimuksia on kyettävä tarkastelemaan uudelleen, kun olosuhteet muuttuvat. Ottawan miinankieltosopimus haittaa asiantuntijoidenkin mukaan puolustuskykyä, ja mielestäni nyt on perusteltu ja ulkopoliittisestikin sopiva hetki irtautua siitä, Ronkainen kertoo

 

https://www.suomenuutiset.fi/jari-ronkaiselta-aloite-ottawan-sopimuksesta-irtautumiseksi-miinankieltosopimus-haittaa-asiantuntijoidenkin-mukaan-puolustuskykya/

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa