Ronkainen: Hallituksen pitäisi nyt päättää, onko maassamme ylimääräisiä sote-ammattilaisia, joiden työpanosta koronapandemian hoidossa ei tarvita

 

Hallitus on vihdoinkin heräämässä todellisuuteen koronavirustilanteen kanssa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen. Ennen joulua hallitus päätti poistaa koronapassin käytöstä leviämisalueilla ”kohtalaisen ja korkean riskin” tilaisuuksista ja tiloista.

 

Hallitus katsoi, että koronapassi ei riitä takaamaan ihmisten turvallisuutta muun muassa baareissa, karaokeravintoloissa, kuorolaulutilaisuuksissa ja muissa tapahtumissa, joissa ei ole nimettyjä istumapaikkoja. Hallituksen mukaan koronapassia voi käyttää vain matalan riskin toiminnassa.

– Tässä kohtaa on kysyttävä, että pitääkö hallitus sote-toimintoja vähäisen riskin alana, kun hallitus tässä käsiteltävänä olevassa esityksessä esittää, että hoitohenkilökunnan osalta koronapassi riittää turvaamaan hauraiden potilaiden ja asiakkaiden turvallisuuden? Jos näin ei ole, vaan hoitotilanteisiin liittyy hallituksen mielestä merkittävä tai edes kohtuullinen riski, miksi hallitus katsoo, että hoitotilanteissa pelkkä koronapassi riittää turvaamaan asiakkaat, kun samaan aikaan ravintolat ja yleisötilaisuudet pitää riskeihin vedoten jälleen kerran sulkea? Jari Ronkainen kysyy.

Hallituksen linjaukset ristiriitaisia

Hallituksen koronalinjaukset ovat ristiriitaisia eikä niissä ole Ronkaisen mielestä päätä eikä häntää. Suhtautuminen maskeihin on muuttunut riippuen siitä, onko hallitus kyennyt hankkimaan riittävää määrää maskeja.

– Vielä kuluvan vuoden maalis-huhtikuussa koronasta aiheutuva uhka terveydenhuollon kantokyvylle arvioitiin niin vakavaksi, että maamme oli poikkeusoloissa liki kahden kuukauden ajan. Kiireettömän hoidon määräajoista luovuttiin, ja vuotta aiemmin jopa työntekijöiden lepoaikoja, ylitöitä, vuosilomaa ja irtisanomisaikaa koskevista säännöksistä piti poiketa poikkeuslaeilla.

Missä ammattilaisten arvostus?

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa todetaan, että arviolta noin 55 000 sote-alalla työskentelevää on vailla suojaa covid-19-tautia vastaan. Noin 31 000 on sellaisia, joilla ei ole ensimmäistäkään rokotetta eikä sairastetun taudin antamaa suojaa.

– Tällä hetkellä ilmaantuvuus ja tartuntaluvut ovat maassamme korkeimmalla koko pandemian aikana. Samaan aikaan osa hoitohenkilökunnasta on poissa töistä influenssan takia, Ronkainen sanoo.

– Hallituksen pitäisi nyt päättää, onko maassamme ylimääräisiä sote-ammattilaisia, joiden työpanosta koronapandemian hoidossa ei tarvita, vai haluaako se tilanteen käydessä tukalaksi pakottaa kaikki kynnelle kykenevät sote-alojen koulutuksen saaneet töihin, vuosilomista ja lepoajoista välittämättä. Selvää tässä tilanteessa on ainoastaan se, että hallituksen arvostus sote-ammattilaisia ja heidän itsemääräämisoikeuttaan kohtaan on hyvin vähäinen. Henkilöstö ei ole teille muuta kuin resurssi, jota voi pompotella pakkolaeilla ihan kuinka huvittaa.

Testaamista pakkorokotusten sijaan

Perussuomalaiset suhtautuu vakavasti käsillä olevaan pandemiaan.

– Olemme kannustaneet ihmisiä hankkimaan heille tarjolla olevan rokotussuojan. Me emme kuitenkaan usko pakkoon ja arvostamme sote-alan ammattilaisia silloinkin, jos he syystä tai toisesta eivät ole voineet ottaa täyttä rokotesuojaa, Ronkainen painottaa.

Perussuomalaiset katsovat, että sote-toiminnot ovat korkean riskin ala, ja tästä syystä on ensiarvoisen tärkeää, ettei hoitohenkilökunnalla ole koronatartuntaa, jota he levittäisivät. Koronapassi ei tätä takaa, sen sijaan varmuus voidaan saada henkilökunnan säännöllisellä testaamisella.

– Testaaminen ei teille kelpaa, ainakaan vielä. Syynä lienee se, että vastaavalla tavalla kuin maskien kanssa, ette saa hankittua riittävästi testejä. Näkemys varmaankin muuttuu pian, kun testejä saadaan tarpeeksi. Tämä esityksenne on kuitenkin susi jo syntyessään, se ei ratkaise mitään, vaan luo väärää turvallisuudentunnetta ja pahentaa hoitajapulaa.

– Esitän, että käsittelyssä oleva hallituksen esitys hylätään, ja hallitus valmistelee pikaisella aikataululla esityksen hoitohenkilökunnan säännöllisestä testaamisesta koronavirustartuntojen varalta, Ronkainen sanoo.

SUOMEN UUTISET

 

https://www.suomenuutiset.fi/ronkainen-hallituksen-pitaisi-nyt-paattaa-onko-maassamme-ylimaaraisia-sote-ammattilaisia-joiden-tyopanosta-koronapandemian-hoidossa-ei-tarvita/

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa