Hallituksen kehysriihestä velkapommi – Riikka Purra ja Lulu Ranne: ”Ei mitään helpotuksia tavalliselle duunarille tai yrittäjälle

Hallitus on päättänyt tänään niin sanotussa kehysriihessä valtion talouden raameista vuosille 2023–2026. Hallitus meni monilta olin sieltä, mistä aita on matalin.

 

– Hallitus ottaa tulevina vuosina yli seitsemän miljardia euroa velkaa vuosittain, eikä mitään oikeita säästöjä ole edes haettu. Muutaman sadan miljoonan juustohöyläsäästöt ovat olemattomia, kun asiat pitäisi panna tärkeysjärjestykseen, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra arvostelee.

– Tämä ei toki ollut mikään yllätys, että hallitus ratkaisee ongelmansa velalla – tai siis siirtää ongelmia seuraavan hallituksen ratkaistavaksi.

Hallitus heikentää suomalaisten tulevaisuutta

Perussuomalaisten mukaan välttämättömät panostuksen puolustukseen olivat kaikille selviä, ja niitä tuetaan, mutta olisi ollut vastuullista rahoittaa uusia tärkeämpiä menoja luopumalla vähemmän tärkeistä ja jopa haitallisista menoista.

– Esimerkiksi maailman kunnianhimoisimpaa ilmastopolitiikkaa jatketaan ja satoja miljoonia syydetään kehitysapuhankkeisiin, kuten Afrikan ilmastonmuutosprojekteihin. Julkisen talouden syvät ongelmat, jotka olivat olemassa ennen kriisejä, kuitataan lisävelalla ja veroilla.

– Suomen kyky huolehtia kansalaisistaan ja selvitä tulevista kriiseistä, inflaatiosta ja korkojen noususta heikkenee rajusti, jos emme aseta julkisia menoja tärkeysjärjestykseen. Hallituksella ei näytä olevan halua eikä kykyä huolehtia julkisesta taloudesta, hämmästelee kansanedustaja Lulu Ranne.

Irti venäläisestä

Purra huomauttaa, että yksin esimerkiksi tuulivoimalla ei päästä irti venäläisestä energiasta, vaan tarvitaan jatkossakin niin sanottuja sään kestäviä energiavaihtoehtoja.

– Tässä tilanteessa kaikki ilmastokurjistaminen on lopetettava samalla, kun katkaisemme suhteemme venäläisestä energiasta. Tämä onnistuu muun muassa kotimaisen turpeen voimin kohtuuhintaan.

– Tuulivoima ei juuri tuota kovilla pakkasilla eikä ole realistista haikailla nyt irti kivihiilestä tai öljystä. Ne vain tulee ostaa muualta. Ensin tulee huolehtia siitä, että me itse pärjäämme. Siksi myös kivihiilienergian tuotantomahdollisuus on säilytettävä pahan päivän varalle, Purra täsmentää.

Sosiaalietuuksien korotus ei auta

Hallitus on tekemässä sosiaalietuuksiin indeksikorotuksen kompensoidakseen energiahintoja. Perussuomalaiset kuitenkin huomauttaa, ettei indeksikorotus auta lainkaan tavallista työssäkäyvää.

– Miten tämä auttaa sairaanhoitajaa tai yksinyrittäjää? Liikkuminen maksaa jo niin paljon, että se heikentää työn kannustimia sitä kautta työllisyyttä.

– Pian tästä maasta loppuvat veronmaksajat, jotka kattavat nuo kaikki sosiaalituet. Tärkeämpää olisi keskittyä inflaation hillitsemiseen eli siihen, mitä jää tavalliselle duunarille ja yrittäjälle verojen ja välttämättömien menojen, kuten liikkumisen ja asumisen, jälkeen käteen, perussuomalaiset täsmentävät.

Veroja alennettava ja turhista menoista luovuttava

Perussuomalaisten korostaa, että työn tulisi olla aina kannattavaa ja siihen olisi tarvittu muun muassa polttoaineveron alennus, jota Perussuomalaiset on esittänyt pitkään.

– Tuntuvat veroalennukset muun muassa polttoaineisiin olisi voitu tehdä luopumalla tehottomasta kehitysavusta ja laittamalla pakolaiskiintiö jäihin sekä tukkimalla sosiaaliturvaperustainen maahanmuutto.

– Kun ostovoima kasvaa, kasvavat myös valtion tulot. Työllisyysaste paranee ja kulutus kasvaa, Ranne perustelee.

 

https://www.suomenuutiset.fi/hallituksen-kehysriihesta-velkapommi-riika-purra-ja-lulu-ranne-ei-mitaan-helpotuksia-tavalliselle-duunarille-tai-yrittajalle/

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa